Minä olen ihme

      
Psalmin kirjoittaja toteaa: ” Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä”

Useamman kuin yhden kerran olen joutunut sen kysymyksen eteen, että olenko minä rakastamisen arvoinen. Voiko kukaan ihminen oikeasti rakastaa minua? Tai voiko edes Jumala rakastaa sitä, mitä ja kuka minä olen? Mitä syvemmälle Jumala on minua vienyt yhteisellä matkallamme, sitä syvemmin olen joutunut kosketuksiin oman itseni kanssa.

Omassa elämässäni yön pimeys ei ole ollut koskaan niin suurta, että olisin Raamatun henkilön tavoin toivottanut itselleni kuolemaa tai kironnut päivää jolloin synnyin. En ole tehnyt suuria rikoksia tai vääryyksiä, en ole ruma tai vastenmielinen ja silti olen paininut usein sen kanssa, että olenko minä riittävä ja rakastettava.

Voinko minä sanoa itsestäni, että minä olen ihme, suuri ihme ja voinko kiittää Jumalaa, että hän teki minut?

Paavali kirjoittaa ihmisestä, itsestään ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei.” On joskus vaikea kohdata omaa pimeyttään, sitä puolta jonka niin mielellään kätkisin toisilta, itseltäni ja Jumalaltakin. Mutta miten voin kätkeä jotain Jumalalta, joka tuntee minut täydellisesti.

Philip Yancey puhuu siitä, että rukous antaa tilaa sille, mistä ei voi puhua, rukous antaa tilan salaiselle häpeälle ja katumuksen aiheille. Ja, että meidän täytyy kertoa Jumalalle se, minkä hän jo tietää. Ja vaikka Jumala jo tietää kaiken, niin silti tuntuu ihan hirveältä välillä. Siis minusta tuntuu hirveältä, sillä jään itseni edessä kiinni. En olekaan se ihana huomaavainen Nina joka ehkä tahtoisin olla tai luulen olevani. En aina ajattele hyviä asioita, en aina toivo ihmisille hyvää, motiivini rukouksiin ei ole aina niin pyyteettömät. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin oikeasti olen välillä pahantahtoinen, kostonhaluinen, ilkeä, ahne, saita, laiska, ylpeä ja listaa voisi vain jatkaa. Paavalin sana ”kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumista?” tulee niin lähelle, että sattuu.

Sen kivun keskelle tulee jostain valoa. Pieni toivo herää.

Mieleeni muistuu yksi kohtaaminen Raamatussa, syntinen nainen ja Jeesus. Uskonnolliset johtajat toivat Jeesuksen eteen syntisen naisen. Rikos oli todellinen ja siitä oli säädetty rangaistus. Jeesus kumartuu kirjoittamaan maahan jotain, uskonnolliset johtajat vaativat rangaistusta, aika kuluu, mutta Jeesus vain jatkaa maahan kirjoittamista. Sitten hän kommentoi: ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".

Kukaan ei heitä kiveä, ei ainuttakaan tuomiota naiselle, vaan he kaikki poistuvat, yksi toisensa jälkeen. Jää vain nainen ja Jeesus. Jeesus sanoo: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."

Tässä Jeesuksen lähellä, läsnäolossa voin iloiten sanoa Psalmin kirjoittajan sanat, että minäkin ole ihme, suuri ihme ja kiitän todellakin siitä sinua Luojani ja Vapahtajani.

Nina Kallionvirta,
Äänekosken vapaaseurakunta
                  
          

                  

                                

         Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaamme!
Tutustu tuleviin tilaisuuksiin ja viikko-ohjelmaamme oheisista linkeistä!